Uutiset

Tässä tuoreimmat Gackt-uutiset. Onko sinulla uutisvinkkejä? Ota yhteyttä.

9.Lokakuuta 2008

justified
27.Syyskuuta Gackt ja henkilökunta lähtivät Shibuyan toimistoista yksityiselle paikalle Japanissa kuvaamaan videota uudelle singlelle nimeltä Justified. Kuvaaminen kesti 10 tuntia! Kyseistä biisiä voi esikuunnella täältä (äänenlaatu on huono).

ogata
Päiväkirjaviesti Gacktilta
7.10.2008

Jälleen yksi ihminen on palannut tuonpuoleiseen.

Ihmiset lähettävät jatkuvasti minulle sähköpostiviestejä kysyen asioita kuten "Oletko kunnossa?" ja "Etkö ole masentunut?" joten ajattelin, että kirjottaisin tämän viestin.

Totta puhuakseni, ajattelin jo antaa asian olla, mutta on monia ihmisiä joihin sattuu yhtä paljon kuin minuun, ja niin monet heistä ovat huolissaan myös minusta. Joten ajattelin, että minun pitäisi varmaankin vastata heille.

Olen kunnossa. Ei, oikeastaan niin ei voi sanoa... Mutta yritän ajatella positiivisesti. Sillä jos Isäni näkisi minun riiputtavan päätäni näin, hän varmasti suuttuisi.

Joku kenestä välitin, joka oli toverini, mentorini, läheinen ystäväni. Sellainen isä jolle ei ole korviketta, Ogata Ken-san on kuollut.

Mutta sen te kai jo tiedättekin. Isä eli elämäänsä Ogatan Kenin tyyliin loppuun asti.

Hän ei koskaan kertonut kenellekään, että hänen terveytensä oli pettämässä Hän oli aina soturillisen arvokas Hän hymyili aina kuin Buddha Hän oli kiltti isä kuka aina hymyili ja antoi kaikkensa.

Ei kestäny kauaa kun aloin kutsua häntä "Isäksi" Taiga doraman kuvausten jälkeen Hän sanoi minulle asioita kuten "Elämänne on hauskaa, mutta minulle on vaikeaa seistä näin kauan~~" ja "Gakkun, ganbare ganbare!!!"

Vaikka olen varma, että hän oli kovissa kivuissa ja kärsimyksissä vaikka uskon, että asiat olivat hänelle vaikeita ja hän oli aina väsynyt, hän piti minusta huolta.

"Tein tämän kuvauksen", hän sanoi ja lähetti minulle kuvan. Hän sanoi "Olen yhä vedossa. Entäpä sinä?" Aivan kuin hän olisi yrittänyt inspiroida minua jatkamaan, etenemään

Kun filmauksen olivat valmiit, tällä kertaa, hän otti minuun yhteyttä sanoen "Se on vihdoinkin ohi~~", Ajattelin "Ihanaa, nyt voimme syödä illallista yhdessä Isän kanssa hänen talossaan!!!"

Ja ajattelin, että olisin voinut syödä illallista yhdessä hänen kanssaan hänen kotonaan ja keskustella rennosti pitkästä aikaa ensi viikolla.

Mutta nyt en voi koskaan tehdä sitä.

Eilen, koska koko hänen perheensä oli siellä. He antoivat minun nähdä Isän.

Isä nukkui ja hän näytti hyvältä. Todellakin, loppuun asti hän oli suuri tähti Ogata Ken. Kunnes hän veti viimeisen hengenvedon, hän ei avannut silmiään tai näyttänyt merkkiä kivusta hän vain näytti kuin olisi nukahtanut levolliseen uneen.

En voinut olla siellä hänen viimeisinä hetkinään, mutta isän jättämä kuva suurena tähtenä, taistelevana miehenä loppuun asti, tulee mieleeni.

Levolliset kasvot jotka taistelivat happamaan loppuun Hiljaa sulki silmänsä ja nukahti

Olin aina, aina ollut varma siitä etten itkisi Isän edessä mutta hymyilisin ja osoittaisin kiitollisuuteni

Isä nukkui siinä, kaunis levollinen ilme kasvoillaan. Toistin hänelle "Kiitos, kiitos..." uudestaan ja uudestaan.

Ajattelin, että voisin lähettää Isän matkaan hymyillen, mutta kun olin sillä tavalla hänen perheenjäsentensä ympäröimänä, itsehillintäni yhtäkkiä lakkasi ja aloin välittömästi itkeä. Vaikkakin olen varma etten tuntenut kipua niin paljon kuin he.

Olen yhä epäkypsä mies.

Isäni moittisi minua. "Minkälainen mies sinä olet?? Tälläisinä aikoina, sinun täytyy hymyillä!!!"

Rehellisesti sanoen, minulla on ollut vaikeaa viime aikoina. Minulla oli paljon asioita mielessä, mutta kun ajattelen asiaa nyt tiedän ettei Isä olisi koskaan halunnut sitä.

Isä jätti jälkeensä asioita jotka elävät sisällä minussa. Olen niin kiitollinen siitä. Sillä tavoin hän kurotti kättään minua kohti, sillä tavalla. "Gakkun, voin varmana sanoa, että on tärkeää tottelevaisesti luottaa toiseen ihmiseen". Tämä lause on uponnut syvälle mieleeni. Hän kurotti kättään kohti minua, heikkoa miestä joka luottaa toisiin kuin lapsi.
Aikani hänen kanssaan oli lyhyt. Mutta hän oli joku, johon pystyin tottelevaisesti luottamaan. En voi edes kertoa kuinka onnelliseksi se teki minut.
Vaikka polkumme erkanivat, olen tajunnut kuinka lämmin hän oli.
Olen tajunnut kuinka kiltti hän oli.
Olen tajunnut kuinka rakas hän oli.
Olen tajunnut kuinka suuri hän oli.
Olen tajunnut kuinka tärkeä hän oli.

Mietin, voinko saada jonkun tuntemaan niin minua kohtaan...

Se jokin tarkoittaa ihmisten edellä kulkemista. Toki, se tarkoittaa selkäsi paljastamista muille.

Loppujen lopuksi, opetit minulle sen tärkeän asian, paikan olla. Mielestäni miesten tulisi olla olemassa tällä tavoin.

Katso.
Sillä minä teen sen.
Tästä eteenpäin minusta tulee sen tyyppinen mies ja näytän teille taistelun hamaan loppuun asti.

Pysähtykää silloin tällöin.

Kiitos.
Kiitos todella paljon.

Kiitos, Isä.

Rakastaen,
Idioottipoikasi

Suuri tähti Ogata Ken nukkui pois 71-vuoden iässä.

15.Syyskuuta 2008

Gackt kalenteri 2009 näyttää erityisen hienolta tänä vuonna. Katso täältä. Kalenteri julkaistaan 25.Lokakuuta.

ga09

Bounty Killer peli julkaistaan nyt myös PS3:lle. Julkaisupäivä on 30.Lokakuuta. Täältä löytyy pelikonepelin mainospätkä.

Kiinalaisissa sanomalehdissä on levinnyt huhu, jonka mukaan Gackt ottaa osaan Miyavin 28.9 pitämään konserttiin Pekingin Starlive Music Hallissa, Kiinassa.

22.Elokuuta 2008

Gackt jälleen pelihahmona! Pelikonepelissä nimeltä "Bounty Killer" on Gacktia ulkonäöllisesti muistuttava hahmo. Gackt toimii myös pelin päähahmon ääninäyttelijänä ja pelissä käytetään Gacktin musiikkia (mizerable, another world, white eyes) sekä kappaletta nimeltä "Justified ~未発表曲". Mahdollisesti Gacktin uusi, vielä julkaisematon, kappale? Videon, jossa voi kuunnella Gacktin ääninäytettä näkee täällä.
bountykiller

Katso täältä Gacktin tuorein haastattelu, missä Gackt puhuu 23-24.8 pidettävästä Kenshin festivaalista johon Gackt on osallistumassa. Gackt muuten on varoittanut Dears-faneja käyttäytymään erityisen hyvin kyseisillä festivaaleilla!

Lopuksi vielä tuorein kuva Bunraku-elokuvasta
bunrakugii

13.Elokuuta 2008

Gackt kirjoitti Dears-only blogissaan, että hän kävi syömässä Demin (Moore), Ashtonin (Kutcher) ja Cameron Diazin kanssa. Gacktin blogissaan tarinoimat jutut ovat yleensäkin ihmeellistä luettavaa, mutta tämä tarina tuntuu olevan täyttä totta. Gacktin kitaristi YOU nimittäin kirjoitti blogissaan, että hän ja Gackt menivät "What Happens in Vegas" elokuvan ensi-iltaan. Kyseisestä elokuvaa tähdittävät Ashton Kutcher ja Cameron Diaz. Tunnetusti taas Ashton Kutcher on naimisissa Demi Mooren kanssa, ja Demi tähdittää Gacktin kanssa tulevaa Bunraku-elokuvaa.

Bunrakuun liittyen.. elokuvaa kuvattiin Romaniassa ja nyt nettiin on ilmestynyt Romanialaisen laulajattaren Slyvia Popin kuvia Bunraku-tähtien kanssa. Tässä Slyvia ja Gackt:

bunraku

8.Elokuuta 2008

YouTubeen postitettiin video, jolla Gackt sekä hänen Bunraku vastanäyttelijänsä Josh Hartnett ja Woody Harrelson viihdyttivät kuvausryhmää tanssien, laulaen ja soittaen. Kyseinen video on copyright-oikeuksellisista syistä poistettu, mutta Gacktin tanssia voi nähdä hieman esimerkiksi tällä fanivideolla.

Kiinnostavatko Gacktin mittasuhteet? tänne on postitettu Dearsin Fanclub -lehdessä olevan artikkelin käännös, jossa Gacktin eri jäsenten pituudet, leveydet ja ympärykset on mitattu. Huumorimielessä toki!

vocaloid
Gacktpoid on julkaistu ja ympäri internetiä löytyykin mitä kummallisimpia kappaleita "Gacktin" (eli Gacktpoid-äänen) laulamana. Hauskimpia versiota ovat mm. Furin Kazan tunnari ja Dancing Samurai.

Gacktjobin kitaristi You toimi Dartsin/Tsutayan uuden muotikokoelman mallina.

<< Previous 1 2 3 4 5 6 7 Next >>

Content Management Powered by CuteNews